torstai 21. lokakuuta 2010

Kolmesti selvinnyt

Joku mies oli päättäny tehdä itsarin. Varmistaakseen että taatusti kuolee hän käytti kolmea eri itsensätappamismetodia yhtä aikaa. Hänellä oli pullossa myrkkyä, pistooli sekä hirttoköysi. Hän meni meren rannalle kallionkielekkeelle, johon hän kyhäsi hirsipuun ja asensi köyden. Mies ryyppäsi myrkyn, tunki päänsä hirttosilmukkaan ja hyppäsi alas kalliolta samaan aikaa ampuen itseään päähän. Noh, luoti meni ohi päästä ja osui hirttoköyteen katkaisten sen. Mies tippui hyiseen veteen ja hyinen vesi aiheutti sen että hän oksensi juomansa myrkyn ulos. Mies ei kuitenkaan hukkunut koska joku henkilö tuli pelastamaan hänet vedestä. Mies vietiin sairaalaan, jossa hän kuoli hypotermiaan.

Kutsumaton vieras

Nuori neitonen oli ollut baarissa ja jutellut baarissa ihan normaalin oloisen kundin kanssa, josta ei ollut kumminkaan innostunut. Neito asui keskustassa ja käveli kotiin yksin eikä ollut muka huomannut, että häntä seurattiin.

Meni pari päivää ja hänellä oli koko ajan sellainen tunne, että hänen kotona on käyty. Kunnes eräänä iltana hänen tullessaan kotiin hän näki käden menevän sängyn alle. Hän puhui tullessaan kotiin kännyyn ja sanoi ystävälleen, että ottaa pari juttua vaan mukaan kämpästä ja lähtee samantein ulos.. Neito soitti poliisit rappukäytävästä ja poliisit hakivat kämpästä ulos kaverin kenen kanssa neito oli baarissa jutellut.

Ujo rakkaus

Olipa kerran nuori mies, joka syntyi sairaana. Sairaus, josta ei voinut parantua. Hän oli 17-vuotias ja voisi kuolla milloin tahansa. Hän aina eli kotona äitinsä hoidossa. Hän oli todella väsynyt/kyllästynyt ja päätti lähteä edes yhdeksi kerraksi ulos ja pyysi lupaa äidiltään. Äiti suostui. Kun hän käveli kortteliansa pitkin, hän näki paljon kauppoja. Hän käveli musiikkiliikkeen ohitse ja tuijottaessa ikkunaa hän huomasi samanikäisen, sievän ja herttaisen tytön.

Hän koki rakkautta ensisilmäyksellä. Hän avasi oven ja astui kauppaan katsomatta mitään muuta kuin tyttöä. Lähestyessä vähitellen hän saapui näyteikkunaan jossa tyttö oli. Tyttö katsoi häntä ja hymyillen kysyi: "Voinko olla avuksi"? Samalla poika ajatteli, että tytön hymy oli kaunein näkemänsä hymy, minkä oli koskaan elämässään nähnyt. Hän tunsi halun suudella tyttöä heti. Änkyttäen hän sanoi: "haluaisin ostaa CD-levyn". Miettimättä mitään hän otti ensimmäisen CD:n, joka osui käteen ja ojensi tytölle rahaa. "Haluatko, että paketoin sen", kysyi tyttö. "Kyllä", vastasi poika ja käänsi ujosti päänsä pois. Tyttö meni, paketoi CD:n ja ojensi sen pojalle. Poika otti sen ja lähti kaupasta. Hän meni kotiinsa ja kävi siitä päivästä lähtien musiikkikaupassa päivittäin ostaakseen CD:n. Sen paketoi aina sama tyttö. Poika vei CD:t kotiinsa ja työnsi ne vaatekaappiinsa. Poika oli liian ujo kutsuakseen tyttöä ulos, vaikkahän yritti. HÄN EI KYENNYT. Äiti sai tietää tästä ja yritti auttaa poikaansa, että hän uskaltautuisi.

Seuraavana päivänä hän laittautui ja lähti kohti kauppaa ostamaan uutta CD:tä ja kuten aina, tyttö meni paketoimaan sen. Kun tyttö ei katsonut häntä, hän kirjoitti pikaisesti puhelinnumeronsa, jätti sen tytölle pöytään ja juoksi pois. RINGGGG!!!!!!!! Hänen äitinsä vastasi puhelimeen. No? Se oli kaupan tyttö, joka kysyi poikaa. Äiti surullisena rupesi itkemään jakysyi tytöltä: "Etkö tiennyt,että hän kuoli eilen?" Syntyi pitkä hiljaisuus, jonka rikkoi vaan äidin itku.

Myöhemmin äiti astui poikansa huoneeseenmuistaakseen poikaansa. Hän aloitti vaatteista, joten hän avasi vaatekaapin. Hänen yllätyksekseen hän törmäsi suureen kasaan CD:tä, jotka oli edelleen paketeissa. YHTÄKÄÄN NIISTÄ EI OLLUT AVATTU. Hän yllättyi nähdessään, että niitä oli niin paljon. Hän istuutui sänkyyn katsoakseen niitä. Näitä tutkiessaan huomasi hän, että CD-kannen sisällä oli pikku lappu, ,jossa luki: "Hei, olet todella söpö. Haluaisitko lähteä kanssani ulos? T. Sofia." Äiti oli niin yllättynyt, että avasi seuraavan ja seuraavan CD:n ja löysi aina toisensa jälkeen samanlaisen kirjeen.

Epäterveellistä urheilua

Joku oli ollut kyykkäämässä salilla karhennetulla tangolla ja hiukset oli kiertyneet tangon ympäri. Varmistajat olivat herpaantuneet siinä, kyykky mennyt julleksi, kaveri mennyt kumaraan ja tiputtanut tangon "ylitseen". Tanko sitten tempaisi hiuksien avulla puolet päänahkaa irti.

Naapuriapua

Maatalon isäntä oli ollut vaihtamassa sulaketta sulaketauluun, joka sijaitsi navetan seinässä. Kuuma kesäpäivä kun oli niin isännällä oli kumisaappaiden sijasta jalassaan rantasandaalit. Isäntä oli huomannut että hänen varpaansa välissä on lehmänpaskaa, jota sitten oli alkanut ravistelemaan pois varpaansa välistä (pitäen samaan aikaan kiinni sulaketaulusta). Naapurinäijä oli yllättäen saapunut paikalle ja luullut että isäntä sätkii sähköiskun saaneena ja kiinni palaneena sulaketauluun. Toiminnanmiehenä naapurinäijä oli tempaissut käteensä heinäseipään ja lyönyt isännältä ranteet murskaksi...

Rouva, unohditte käpykakkunne!

No jonkun "tuttu" äijä oli odotellut autossaan jollakin automarketin parkkipaikalla emäntäänsä kaupasta kun joku muija oli sitten yht`äkkiä pamahtanut autoon kyytiin ja heittänyt käpykakku paketin kojelaudalle ja päästänyt perkuleen moisen pierun ja samalla tokaisut että perkele että pieretti tuolla kassajonossa. Sitten vasta muija huomannut että onkin väärässä autossa. No muija oli sitten ponkanssut autosta pois mutta unohtanut käpykakun siihen kojelaudalle...

Älä suututa naapuriasi

Porukka suomalaisia nuoria oli lomareissulla pitkin eurooppaa ja jollakin leirintäalueella oli illalla tullut humalapäissä hiukan kinaa naapurimökissä asuvien moottoripyöräkerholaisten kanssa. Ilta päättyi kuitenkin ilman suurempia yhteenottoja, moottoripyöräkavereiden kuitenkin vannoessa kostoa. Seuraavana päivänä suomalaiset kävivät tutustumassa lähistöllä sijaitsevaan suurkaupunkiin ja olivat takaisin palaillessaan aivan varmoja, että heidän mökkinsä olisi tavaroineen suurinpiirtein poltettu tai ainakin tavarat tuhottu, olihan yhden reissaajan kamerakin unohtunut mökkiin. Ihmetys oli suuri, kun lomalaiset palasivat takaisin ja kaikki oli kunnossa ja moottoripyöräjengikin oli jo vaihtanut maisemaa.

Kaikki muuttui, kun porukka palasi suomeen ja valokuvat saatiin kehitettyä. Sieltä mökkiin unohdetusta kamerasta löytyi kuvia joissa motoristit olivat lomalaisten hammasharjat työnnettyinä hanureihinsa.

Sokastu turisti

Eräs britti mulle tuossa muutama vuosi sitten kovasti selosti, kuinka se tunsi jonkun joku tunsi jonkun joka oli tavalliseen tapaan reputellut Thaimaassa ja normaalisti käytellyt piilolinssejään. Kädet oli pesty ja hygieniasta huolehdittu, mutta sitten yhtenä päivänä vaan oli tullut silmät kipeiksi ja lopulta lääkäri oli joutunut poistamaan siltä silmät! Syynä kuulemma joku Thaimaan vesijohdoissa asuva supervaarallinen basilli...

Oppinut alokas

Melkein jokaisen isobroidin saapumiserässä joku alokas oli ollut sotimassa Bosniassa ja leirillä hälytyksen tullessa puukolla viiltänyt teltan seinään reiän ja syöksynyt asemiin. Tämän jälkeen ko. alokas oli vapautettu täysin oppineena.

Yhteys tuonpuoleisesta

Rikkaan suvun jäsen pelkäsi, että hänet haudataan aikoinaan elävältä, joten hän määräsi, että hautaholviin tuli asentaa toimiva puhelin.

No, aikanaan mies kuoli, ja holviin asennettiinkin puhelin. Jonkin aikaa hautajaisten jälkeen miehen perheen kotona soi puhelin, mutta vastatessa linjalta kuului vain epämääräisiä ääniä. Hautaholvi mentiin myöhemmin tarkistamaan ja todettiin, että puhelimen luuri oli pois paikoiltaan.

Neron kotitehtävä

Opiskelija tuli yliopistossa myöhään tunnille, ja kopioi taululla olleen matemaattisen yhtälön muistiinpanoihinsa, kuvitellen sitä kotitehtäväksi. Kotona hän pähkäili tehtävää, ja lopulta ratkaisikin sen. Seuraavalla tunnilla hän esitti sen opettajalle, joka hämmästyi, sillä taululla oleva yhtälö oli ollut esimerkki ratkaisemattomasta yhtälöstä.

Äidin painajainen

Äiti lapsineen on tavaratalossa ostoksilla. Kun äidin huomio on hetkiseksi jossain muualla, tyttö on kadonnut. Henkilökunta hälytetään, tavaratalon kaikki uloskäynnit suljetaan välittömästi niin ettei sieltä pääse ulos mistään kautta. Etsinnän aikana tyttö löydetään vessasta puettuna pojan vaatteisiin ja tukka leikattuna lyhyeksi. Tämä oli ollut sieppaajien suunnitelma mutta henkilökunnan nopean toiminnan ansiosta tyttö löydettiin viime hetkellä ja voitiin palauttaa perheelleen.

Onnettomuutta kerrakseen

Mies oli mennyt alasti tupakalle matalan ikkunan ääreen. Yhtäkkiä miehen koira tuli paikalle ja työnsi kylmän kuononsa miehen takapuoleen. Mies säikähti ja putosi suoraan ikkunan läpi maahan, ja sai pahoja haavoja itseensä. Vaimo auttoi haavojen putsaamisessa ja sen jälkeen mies meni vessaan paskalle. Sattumalta vaimo olikin nakannut palon arat puhdistustupot pönttöön, ja kun hermostunut mies pisti tupakaksi ja tiputti palavan tulitikun pönttöön, tupot kohahtivat palamaan jolloin mies sai pahoja palovammoja takapuoleensa. Ambulanssi kutsuttiin paikalle ja kun vaimo kertoi mitä oli sattunut, niin ambulanssimiehiä alkoi naurattamaan niin, että he pudottivat paareissa olleen miehen ja tältä murtui käsi.

Elämäni rohkein teko

Ylioppilaskirjoituksissa oli ollut äikän aineen aihe "Elämäni rohkein teko" ja joku oli kirjoittanut siihen "Tämä on elämäni rohkein teko." ja saanut L:n...

Sauna-akrobatiaa

Eräs notkea mies oli saunassa ja sai päähänsä kokeilla aiemmin sujunutta akrobatiatemppuaan laittaa jalat niskan taakse. Toinen jalka meni hyvin, mutta toista piti vääntää kunnolla ennenkuin solahti niskan taa. Mutta eipä lähtenyt enää pois. Mies oli jumissa saunassa. Vaimo alkoi ihmetellä, kun miestä ei kuulunut ja meni katsomaan. Tavattuaan miehen jalat solmussa niskan takana, yritti auttaa, mutta ei saanut jalkoja pois. Lihakset olivat jo krampissa. Hän soitti ambulanssin. Mies kuskattiin sairaalaan tuossa asennossa. Päälle koitettiin laittaa peittoa.

Ansa varkaalle

Perheen kesämökillä kävi aina varkaita talvisin, ikkunan rikkoivat ja veivät tavaraa jne. Omistaja sitten viritti tympäännyttyään karhunraudat ikkunan sisäpuolelle, että sattuis ikävästi jalkoihin sisäänpyrkivää varasta. No käväisi sitten kevätpuolella tarkistamassa mökkinsä kuntoa niin sisältä löytyikin irtileikkautunut pää... oli pyrkinyt varas pää edellä sisälle ikkunasta...

Suloinen lemmikki

Naisella on lemmikkikäärme, oikein valtavan iso boa. Käärme saa liikkua asunnossa vapaasti, ja tulee usein myös naisen sänkyyn. Eräänä aamuna nainen herää ja käärme makaa tikkusuorana hänen vieressään. Sama toistuu seuraavana aamuna, ja nainen alkaa olla käärmeestä huolissaan. Kun kolmantena aamuna käärme on jälleen hänen vieressään tikkusuorana, päättää nainen soittaa eläinlääkärille. Naisen kerrottua ongelmasta eläinlääkäri toteaa tiukalla äänellä: "Poistu asunnosta välittömästi! Käärme on mittaillut sinua selvittääkseen, pystyykö se syömään sinut, ja saattaa hyökätä milloin tahansa!"

Autoileva rosvo

Nainen ajoi yksin autollaan pitkää mökkimatkaa. Ajoi levähdyspaikalle, missä söi ja vei roskat tietysti levähdyspaikan roskikseen. Roskiksen päälle oli jätetty radio, joka näytti aivan moitteettomalta ja lähes uudelta. Nainen katseli ympärilleen, ja koska missään ei näkynyt ketään muita ihmisiä, hän päätti ottaa radion itselleen. Hän lähti ajelemaan radio takapenkillä, tyytyväisenä saaliiseensa. Hetken päästä hän näki takapeilistä poliisiauton lähestyvän häntä valot vilkkuen. Poliisi meni ohi ja kehotti naista ajamaan tien sivuun. Nainen oli hämmästynyt että mitä on tapahtunut, ei hän rikkonut nopeusrajoitustakaan. Siihen poliisi: "mutta meidän tutkamme on tuolla teidän takapenkillä".

Tyytyväinen herkuttelija

Nainen on käynyt kaupungilla shoppailemassa ja päättää kierroksen lopuksi mennä kahvilaan. Siellä hän ostaa kahvin ja muhkean viinerin ja kantaa ne tarjottimella vapaaseen pöytään. Laskettuaan ostoskassinsa maahan ja riisuttuaan takkinsa hän hakee vielä tiskiltä iltapäivälehden. Palatessaan pöytäänsä hän tyrmistyy täysin huomatessaan, että hänen viinerinsä onkin naapuripöydän miehen edessä ja mies on käymässä sen kimppuun! Nainen kiehuu raivosta ja sanaakaan sanomatta menee sieppaamaan viinerinsä takaisin mieheltä. Tyynen rauhallisesti nainen palaa pöytäänsä nauttimaan kahvistaan ja viineristään. Mieskään ei sano mitään, katsoo vain hetken oudosti ja lähtee kahvilasta. Kotiin tultuaan nainen on yhä hyvin tyytyväinen reippaaseen toimintaansa. Mutta alkaessaan purkaa ostoskassiaan hän löytääkin sieltä viinerin!

Mikä näky!

Miehen veljen kaveri oli ruotsinlaivalla ja oli käyny hyttinsä vessassa vetäseen kunnon jöötin pönttöön. No, pönttö ei sitten toiminutkaan. Mies siinä sit fiksuna päätti lähtee hakemaan siivoojaa tms. kertoakseen rikki menneestä pöntöstä. Hää sit löysikin siivoojaan, tosin ruotsinkielisen. Mies kun ei ruotsia puhunu, hää vaan viittoili siivoojaa mukaansa. Hyttiin päästyään mies viittoili siivoojan vessaan ja hoki "titta, titta". Ja siinä he sit yhdessä siivoojan kanssa tuijottivat isoa jöötiä pöntössä, miehen hokiessa "titta, titta". Mies sitten veti kahvasta ja tsup... Pönttö toimikin! Siivooja lähti päätään pyöritellen pois...

Epäonninen motoristi

Ilma kylmenee äkkiä, ja moottoripyörällä liikkeellä ollut mies keksii, että hänpä kääntää takkinsa takaperin, siis vetoketjun selkäpuolelle, jotta pysyisi paremmin lämpimänä viimassa. Motoristi ajaa kuitenkin kolarin, ja jää makaamaan tajuttomana. Paikalle sattunut autoilija huomaa kauhukseen, että tajuttoman motoristin pää on kääntynyt kolrissa ympäri, ja päättää auttaa tätä kääntämällä sen takaisin oikein päin.

Onnea uuteen kotiin

Uuteen vuokra-asuntoon muuttanut nuori tyttö luuli, että oli tulossa hulluksi kun luuli kaapeistaan katoavan ruokaa. Alkoi sitten ihan laskea esim. leipiä ja pinaattilettuja ja punnita paljonko maitoa tölkissä jne. Huomasi ruoan oikeasti vähenevän. Meni poliisille, selvisi että edellinen vuokralainen yhä asui tytön sängyn alla ja kävi syömässä ja vessassa tytön ollessa poissa kotoa :)

Vauvan kitinä

Kuulin eräästä perheestä, johon syntyi vauva ja tämä pariskunta oli sellainen, ettei antanut vauvan hidastaa elämäänsä. Lähtivät Rukalle hiihtämään vauvan ollessa vajaa yksivuotias ja olivat ostaneet sellaisen selkärinkan vauvalle. 20 km:n murtsikkalenkin jälkeen selvisi vauvan kitinä: molemmat jalat olivat jäätyneet mustiksi ja jouduttiin amputoimaan `:( Liian vähän vaatetta vauvalla ja jalat puristuksissa isän selässä 2 tuntia. Tämä on totta, tapahtui viime vuonna!

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Suomalaisnainen jenkeissä

Eräänä päivänä astuu hotellin hissiin, jossa seisoo musta mies ja kaksi 'gorillaa' (isoja miehiä siis). Tyttö säikähtää ja miettii että mikähän mafialiiga tämä on. Musta mies sanoo tytölle jotain, jota tyttö ei ymmärrä. Seuraavaksi musta mies sanoo "witch foor" ja tyttö kuulee "kiss floor". Tyttö ajattelee, ettei näiden hemmojen edessä passaa heittäytyä hankalaksi ja alkaa vimmatusti pussata lattiaa pylly pystyssä. Hissi saapuu tytön kerrokseen ja helpotuksen huokauksella astuu hissistä pois.

Seuraavana päivänä on kotiin lähtö. Tyttö menee aulaan maksaakseen hotellihuoneensa, jolloin respa ilmoittaa että huone on jo maksettu ja antaa tytölle lapun, jossa lukee: "En ole koskaan nauranut näin paljon! Eddie Murphy."

Tuliaisia lomamatkalta

Perhe oli jossain päin etelässä lomailemassa ja olivat kovasti tykästyneet paikalliseen kulkukoiraan, joka tuli päivittäin pyytämään heiltä ruokaa. Perhe oli salakuljettanut tuon koiran mukanaan kotiin. Ja kuinka ollakaan kotona kävi ilmi, että kyseinen koira olikin oikeasti jättikokoinen viemärirotta.

Rasismia poliisinpuvussa

Mies lähtee ajamaan autoa aamuyöstä humalaspäissään ja liikenneympyrään saavuttuaan saa kuningasidean; " kuinkakohan kovaa liikenneympyrässä pystyy peruuttamaan" ja lähtee kokeilemaan ideaansa. Hetken liikenneympyrässä peruutettuaan hän peruuttaa autoon, ja samassa kuulee jo poliisiautojen lähestyvät äänet. Mies on paniikissa, sillä tietää menettävänsä kortin, sillä onhan hän humalassa autonratissa, vieläpä aiheuttanut kolarin.

Poliisin saapuessa paikalle, poliisit menevät ensin jututtamaan kuskia, jonka autoon mies töräsi. Hetken kuluttua poliisit tulevat nauraen miehen luo ja sanovat " jatka sinä vain matkaa, tuo somali tuolla toisessa autossa väittää että sinä peruutit muka hänen autoonsa..." ja näin mies lähtee ajamaan pois ja pääsee pinteestä, ja somali saa syyt kolaroinnista niskoilleen.

Koira suojelee kuoltuaankin

Tämä siis tapahtui mun yhdelle tutulle. Se oli lukenut lehdessä että siinä puistossa mikä on aika lähellä sen kotia on tapahtunut raiskaustapaus. Ja kun se kattoi sitä päivämäärää ja kellonaikaa, se muistelikin että just silloin vähän ennen sitä hänkin oli kävellyt baarista kotiin juuri tämän saman puiston läpi. Hän sitten päätti ilmoittaa poliisille, jospa hänestä olisi jotain apua tapauksen selvittämisessä.

Siinä välin raiskaaja oli saatu kiini ja siltä sitten kyseltiin että näkikö hän myös tämän mun tutun siellä puistossa. Ja raiskaaja sitten sanoi että " ai, se nainen sen ison valkoisen koiran kanssa? Joo, sitä mä kans ajattelin ensin, mutta kun se koira oli niin iso ja pelottava, niin en mä sitä voinut raiskata." Sitten tältä mun tutulta kysyttiin että miks hän ei ollut kertonut että oli ulkoiluttamassa koiraa siellä. Tuttuni oli sitten ihan hämmentynyt että ei hänellä enää ole koiraa, hänen rakas koiransa kuoli jo vuosia sitten.

Jotain jäi Tallinnaan

Tuttavan tuttu lähti laivalla tutustumaan Tallinan yöelämään ja heräsi aamulla Viru hotellista kärsien kovista vatsakivuista. Nainen meni lääkäriin Suomessa, jolloin todettiin, että naisen toinen munuainen on viety. Nainen oli siis huumattu ja munuainen myyty elinsiirtobisnekseen.

Hienostovaras

Muutama vuosi sitten oli IS:ssa juttu, kun eräs hienostorouva oli talvella asiakkaana suurehkossa tavaratalossa. Ulkona oli kova pakkanen ja ihmisillä tuhdit talvivaatteet päällänsä. Kun tämä hienostorouva pääsi kassalle asti maksamaan ostamaansa pastillirasiaa, hän kaatui elottomana maahan. Kaatuessaan hänen tyylikäs karvalakkinsa putosi päästä ja sen alta vierähti lattialle pakastettu kana, joka oli pitkän kassajonon aikana jäädyttänyt turkislakin alla erityksissä hienostorouvan aivot.

Traaginen lomaltapaluu

Perheen äiti ja isä lähtevät lomamatkalle ja miehen äidin piti tulla vahtimaan perheen alle vuoden ikäistä vauvaa. Pariskunnalla oli jo kiire ja mummo oli myöhässä, joten he jättivät vauvan syöttikseen istumaan. Kun pariskunta tuli kotiin, lapsi istui edelleenkin syöttiksessä, mutta hän oli kuollut. Mummo oli joutunut matkalla kolariin ja kuollut. Lapsi oli kuollut nälkään.

Vapaan kasvatuksen tulos

Raitiovaunussa istui vastakkainasetetuilla penkeillä iäkkäämpi nainen, jolla oli jalka kipsattuna, sekä äiti ja pieni poika. Poika heilutti jalkaansa jatkuvasti niin, että se kopsahteli kipsattuun jalkaan. Kipsattuun jalkaan tämä tietysti teki kipeää ja niinpä tämä ihminen pyysi pojan äidiltä, että hän kieltäisi poikaansa, koska potkut sattuivat jalkaan. Äidin vastaus oli ollut tähän: " Ei poikaa voi kieltää, hän on saanut vapaan kasvatuksen" . Kun raitiovaunu seuraavan kerran pysähtyi, läheiseltä penkiltä nousi nuori nainen jäädäkseen pois kyydistä. Ohittaessaan pojan ja tämän äidin hän sylkäisi isot limat äidin syliin ja sanoi: " Minäkin olen saanut vapaan kasvatuksen."

Kovan onnen risteily

Itseään bardpittimäisen komeana pitävä nuori heebo bilettää risteilyllä rankasti, naurattaa naisia ja lupailee yhtä jos toista joka suuntaan. Kierroksessa on mimmiä joka suunnalla. Hyttiin löytyy jatkoille ja muuhun todella kaunis ruotsalinen blondi. Yö menee pojan toivomusten mukaisesti, kaikin osin, poika vaatimalla vaatii ettei ehkäisyä tarvitse käyttää ja siihenkin tyttö lopulta suostuu. Poika herää tyydytettynä ja tyytyväisenä. Mimmi on kadonnut, poika nousee ylös ja näkee peiliin huulipunalla kirjoitettuna " Välkommen till aids klubben" .

Vanhuus vs. nuoruus

Hurjan näköinen punkkari istui kaikessa rauhassa, kun bussiin tuli vanhempi täti, joka istui ainoalle vapaalle paikalle tätä punkkaria vastapäätä. Täti-ihminen rupesi haukkumaan punkkarin ulkonäköä ja nykynuorisoa, ja sitä jatkui ja jatkui koko matkan ajan. Jostain pysäkiltä bussiin nousi matkalipun tarkastaja. Tällöin tätikin otti bussilipun käteensä valmiina näyttämään sitä tarkastajalle. Siinä samassa punkkari nappasi tämän kädestä matkalipun ja pisti sen suuhunsa. Tarkastajan tullessa kohdalle täti yritti selittää tarkastajalle, että hänellä ei ole lippua, kun punkkari sen söi. Punkkari istui rauhallisena paikallaan asiaan kommentoimatta. Tätiä ei uskottu ja tämä sai sakot pummilla matkustamisesta.

Kadonnut liftari

Mies ja nainen ajoivat pimeällä ja sateisella tiellä ja ottivat liftarin kyytiin. Tyttö paleli ja mies antoi oman takkinsa tytölle lämmikkeeksi. Tyttö kertoi nimensä ja antoi osoitteen ja pariskunta vei tytön kotiinsa, mutta päästyään portin eteen, mies kääntyi katsomaan tyttöä. Tyttö sekä takki oli kadonnut. Mies meni sitten hämmentyneenä soittamaan talon ovikelloa ja kuvaili tuon tytön vanhalle miehelle, joka tuli avaamaan oven. Vanhus vastaa, ettei hänellä ole elävää tyttöä, hänen tyttärensä kuoli auto-onnettomuudessa 20 vuotta sitten siinä samassa kohtaa, mistä mies otti tytön kyytiinsä. Mies ja nainen ajavat sitten hautuumaalle ja siellä, tytön nimellä varustetun hautakiven edessä, oli miehen takki kauniisti taiteltuna.

Hääyön yllätys

Hääpari nautti häistään ja ihmetteli kun mitään jäynää ei oltu keksitty ainakaan vielä. Juhlat oli menneet hyvin ja normaaleja leikkejä lukuunottamatta kaikki oli ok. Tämä ihmetytti sikäli, että kaveripiiri on oikeasti todella velmua sakkia ja oli aina ennenkin keksinyt mitä oudoimpia juttuja toisten päänmenoksi.

No, hääpari lähti sitten hääyötä viettämään hotelliin, jonne oli tuotu etukäteen heidän vaihtovaatteet ja koristeltu ruusun teälehdillä yms. Siellä hääpari tarkisti kaikki paikat ihan piruillaakseen -he olivat varmoja, että jotain jäynää on. Mutta mitään ei löytynyt.

Hääpari vietti ihanan hääyön rakastellen ja jutellen ja mitä nyt ikinä sitten tehden. Hotellihuoneeseen ei kuulunut automaattisesti huonepalvelun tuomaa aamiaista vuoteeseen mutta sen sai jos soitti huonepalveluun. Niinpä mies sitten soitti aamulla huonepalveluun ja tilasi aamiaisen kahdelle huoneeseen.

Tähän kuului kommentti sängyn alta: tilaa meillekin!